tiistai 23. joulukuuta 2014

Joululahja toive




Täällä vielä touhotetaan viimeisten lahjaompelustan kanssa, vaikka joulu on jo ovella!

Ystävälläni on tapana kuljettaa kirjaa mukanaan laukussa, ja lukea sitä sopivan hetken tullen. Varsinkin pokkarien kulmat käpertyvät helposti ja menevät huonoon kuntoon. Ompelin hänen toiveestaan lahjaksi kangaspusseja kirjoja varten.

Kangasvalintoja mietin hetken, kankaiden täytyisi tietenkin olla kirjaan sopivia. (Saatoin ihan pikkusen hullaantua kangaskaupassa ja ostaa itselleni mieluisia kankaita. Jos kankaat eivät osu lahjan saajan tyyliin, lupaan tehdä pussukoita lisää!)




Luita ja pääkalloja, tähän voi laittaa salapoliisiromaanin tai anatomian opuksen. (Keittokirjan, jos reseptissä on arsenikkia ja punaisia kärpässieniä.)


Arvoitukselliseen mustaan pussiin ompelin toisesta kankaasta pitsikuvion. Täällä voi asustaa Rauman kaupungin matkaopas, Edgar Allan Poen synkeän romanttinen kirjallisuus, ja kodin liinavaate huoltoa käsittelevä kirjallisuus. 

Hymyhuuli-kankaaseen, mitä sinne voi laittaa? Tietenkin feministiset pamfletit, ehostusta käsittelevät oppaat tai Marilyn Monroe -elämänkerran.


Pusseissa on kuja ja nyöri sulkemista varten ja alaosan kulmat on muotoiltu kirjan muotoiseksi. Kankaat ostin Eurokankaasta.

Rauhallista joulua!

6 kommenttia:

  1. Kyllä on hyvä lahjaidea ja pussukat on niin kauniita katsellakin. Oikein hyvää joulua sinulle:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Näitä täytyy ommella ehkä lisääkin :)

      Poista
  2. Ompas kiva idea ja kauniit kankaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä lahja tuli käyttöön, ja lahjan saajakin hyväksyi kankaat :)

      Poista
  3. Loistava idea! Kankaat ovat kauniit minunkin mielestäni.

    VastaaPoista