lauantai 6. joulukuuta 2014

Tontun pallohelmamekko


Joulukuu on sujunut meillä herkutellen. Kakku ja torttuja on jo leivottu, ja pipareitakin rouskuteltu. Nelivuotias on varmaan kerhossa saanut kuulla, että tontut, nuo Korvatunturin pikku agentit, vakoilevat lapsia ikkunoiden takana ja raportoivat kiltteys-asiat Joulupukille.


Tavallisesti rasavilli rimppakinttu onkin ollut aivan poikkeuksellisen kiltti parin päivän ajan! (Olen nauttinut tästä epätavallisesta kiltteydestä, mutta melkein on tehnyt mieli armahtaa tytärtä, ja kertoa, että joululahjoja saa, vaikka ei aina olisikaan niin mahdottoman kiltti).

Ikeassa käydessäni mukaan tarttui muutaman euron fleece-huopa. Fleece tuntui käteen ihanan pehmeältä ja ohuelta. Ompelin siitä joulumekon.


pussihelma edestä
pussihelma takaa

Yläosa on sama, kun mitä käytin kesällä tässä mekossa, alaosa on ommeltu pussittavaksi vuorin avulla. Vyötäröllä on laskoksia. Alaosa on saksittu ja ommeltu kokeilemalla. Pääntien ja kädentien reunat on huoliteltu vinonauhalla ja koristeina on muutama nappi pääntiellä.

Huovasta jäi vielä sen verran, että ompelin siitä tonttuhatun. Rimpsureuna on alkuperäinen huovan reuna. Hattu on eräänlainen hybridi hatusta ja huivista, se on ommeltu kiinni valkoiseen nauhaan asti, ja loppu saumasta on auki huivimaisesti.



Tonttuhatusta ja mekosta tuli pienen säätämisen jälkeen oikein hienot! Minun toiveeni Joulupukille on valoisampia päiviä ja jouluksi lunta!

10 kommenttia:

  1. Kaunis tonttuasu:-) . Kivoja yksityiskohtia mekossa. Pallohelma sopii mahtavasti asuun ja materiaaliin. Ihana tonttulakki, niin sievä tuo koristereuna ja valkoinen rusettinauha. Toivotaan jouluksi lunta, kyllä se oliskin huippua. Mukavaa illan jatkoa sinulle:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Asusta tuli mieluinen. Halusin jotain uutta perinteiseen tonttuhattuun, joten piti alkaa sitäkin koristelemaan :)

      Poista
  2. ♥oi miten ihana asu suloisella tonttu-tytöllä!

    VastaaPoista
  3. Oikein suloinen ja jouluinen mekko. Lakin reunus on hauskavyksityiskohta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joulua on mukava valmistella, vaikka ompelemalla jouluisia vaatteita! Tällaista pussihelmaa en ole ennen tehnytkään, joten se tuntui sopivalta fleeceen.

      Poista
  4. Tyylikäs mekko ja tuo tonttuhattu on huikea, piparkakkureuna on niin hyvä idea, että se pitää tulevina vuosina muistaa, jos uusille tonttulakeille tulee tarvetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piparkakkureuna sopii hyvin jouluvaatteeseen :) Mekon käyttöaikahan on lyhyt, kun se on niin selkeästi jouluinen, mutta mukava sitä oli tehdä.

      Poista
  5. Ihana tonttumekko! Kauniit napit ja vyö. Tonttuhattu on kyllä hieno. Minäkin olen noita Ikean muutaman euron fleecepeittoja käyttänyt ompelussa, ihan kohtuullisen hyvänä ne ovat pysyneet käytössä. Ja lasten asuissa ne eivät kauaa ehdi ollakaan, kun lapset kasvavat niin nopsaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Tähän mekkoon ei tosiaan materiaalit tulleet kovinkaan kalliiksi :) Ikea on mainio paikka kangasostoksille, vaikka ei kangaskauppa olekaan... Hyvä tietää, että nämä fleecet kestävät käytössä, voi ostaa sieltä näitä peittoja joskus myöhemminkin.

      Poista