torstai 9. lokakuuta 2014

Kokeiluja


Syksyisiä ompeluita ja kaavakokeiluja, niitä olen harrastanut. Ihastuin niin kovasti Noshin lippapipon kaavaan, että niitähän täytyi tehdä lisää! Tämän kertaiset menivät lahjoiksi. Ilmat alkaa jo kylmentyä, joten kokeiluihin kuului tällä kertaa hattujen ompelu vähän paksummasta materiaaleista.

vuorina fleece
Keltaiset hatut tulivat tytöille, niihin ompelin päälle virkatun kukan, jonka malli on oma. Toisen keltaisen hatun vuori on trikoota, mutta toiseen halusin ommella vuoriksi fleece-kangasta. Kun hattu on vuoritettu vähän lämmittävämmällä kankaalla, se menee vähän pidemmälle syksyyn. Fleecekin joustaa, mutta ei yhtä paljon kun päällikangas, joka on puuvillatrikoota. Se on myös paksumpaa, joten arvelin tilaa tarvittavan ympärysmittaan, korkeutta en halunnut lisää, ettei lippa tule silmille. Tätä hattua varten muokkasin vähän kaavaa ympärysmitaltaan suuremmaksi, korkeus jäi ennalleen. Varmuuden vuoksi ompelin vielä keskelle taakse pienen pätkän kuminauhaa kokoamaan väljyyttä.

Pelottava, hai-kuvioinen hattu on ommeltu paksusta joustosametista, lippa on farkkukangasta. (Tämä kangas käy hyvin hattuihin, kun haillakin on hatut!!!)

lapaset
kaavat
Lapaskokeilut on fleece-kangasta. Villalangasta tehtyjä lapasia meillä on, mutta tarvitsin kaksosille lisää tumppuja, joita voi pestä huoletta ja jotka mahtuvat kurahanskojen sisään. Lapaset on ommeltu kolmesta palasta. Kaavat piirsin lapsen käden koon mukaan ja ranteeseen lisäsin vähän resoria. Kaavojen peukku on suhteessa suuren näköinen, mutta toimii hyvin!













11 kommenttia:

  1. Lippapipot on niin hyvännäköisiä! Pipotehtailuja pitäisi minunkin harrastaa :) Tuolla tyylillä olen tehnyt hanskoja ja erittäin hyvänmallisia ovatkin olleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Ensimmäistä kertaa tein tällä tyylillä lapasia. Näiden hyvä puoli on tuo peukalon koko, sen kun saa itse kaavaan sompailla, niin voi tehdä niin ison, että lapanen on varmasti helppo pukea lapsen käteen.

      Poista
  2. Erityisesti keltaiset pipot on just minun makuuni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on minunkin suosikkeja. Minulla taitaa olla menossa joku keltainen kausi... :)

      Poista
  3. Minäkin tykkään noista keltaisista versioista kovasti! Kivalta näyttää myös tuo oma virkkausmallisi, minä en ole sellaisia uskaltanut vielä kokeilla ollenkaan ;)

    VastaaPoista
  4. Ihania pipoja! Tuo virkkaamasi malli on kaunis. Minäkin olen suunnitellut ompelevani lapasia, kun villaiset kutittavat pojan atooppista ihoa. Nuo on varmasti lämpimiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Fleece lapasia on nyt testattu muutamana päivänä. Materiaali käy hyvin syksyyn, mutta talvella täytyy ottaa mummon neulomat lapaset käyttöön, villa kuitenkin lämmittää paremmin :)

      Poista
  5. ♥voi,miten kivoja! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Ihanuuksia! Nuo lapaset on niin hauskat,kiitos kaavojentekovinkistä:)

    VastaaPoista