tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kirjaston ylistys



Laskeskelin, että käymme suunnilleen kerran viikossa kirjastossa. Uudelle kirjastokassille on siis käyttöä. Viime aikoina haastetta kirjastoreissuihin on tuonut korkeat hyllyt ja kaksosten tutkimishalu. Heti kun heidät päästää vapaaksi, molemmat viipottavat pikkuisilla töppöjaloillaan kovaa vauhtia eri suuntiin. Ja kohta etsitään hyllylabyrintistä kahta alle metrin mittaista karkailijaa. Hieman on myös nolottanut käydä tunnustamassa kirjaston henkilökunnalle, että meidän villikot saavat jopa pahvikirjoista revittyä sivuja irti. Lukuhalut on kovat, mutta niin ovat myös otteet.

Vaikka on vaikea uskoa, tämäkin aihe liittyy käsitöihin. Kirjastossa kirjat on lueteltu aiheen mukaan luokkiin, ja luokka 65 on käsityöt. Kiinnostaako origami, japanilaiset tilkkutyöt tai  hardanger-kirjonta? Vierailu lähikirjastoon auttaa alkuun näissäkin tekniikoissa. Ja kun tuntuu, että ideat ovat vähissä, käyn selailemassa kirjoja ja ihastelemassa muiden tekemiä käsitöitä. Ideoita kerään myös netistä, pinterestistä ja blogeista.
Salmiakkia, siksakkia ja pala mutakakkua. Värikäs ja idearikas kirja.
Seuraavalla kerralla etsin valokuvausta käsitteleviä kirjoja.
Kirjasto tarjoaa meidän perheelle paitsi ideoita, myös tekemistä. Olemme käyneet kirjastossa kuuntelemassa satuja, runo esityksiä ja elävää musiikkia. Teemapäivinä on askartelua, ilmapalloja, kasvomaalausta, kirjailija-iltoja ja jopa elokuva-iltoja. Ja kaikki hyvin kohtuulliseen nollan euron hintaan.
Lapsiperheet ovat kirjastojen kanta-asiakkaita, mutta on kirjastosta iloa muillekin, kuin lapsiperheille. Tunnelma on hyvin hiljainen ja harras, kun monta riviä abeja ahmii tietoa keväisin ja syksyllä ennen kirjoituksia. Lehtien lukusalin täyttää lehtien rapina, ajoittainen vieno yskäisy ja runsas eläkeläispopulaatio.

Kuvien henkilöillä ei ole vielä omaa kirjastokorttia.
Lasten kirjat ovat täynnä väriä, seikkailua ja monitasoisia satuhahmoja. Lasten kirjat ovat nopea lukuisia ja lainaamme vähintään viisi kirjaa kerrallaan, usein enemmänkin. Meillä on vieraillut prinsessa Hoksnokka, Herra Hakkarainen ja Mikko Mallikas. Vuodessa vähintään 250 kirjaa kirjautuu kirjastokortilleni. Kiitos kirjasto, ihanaa, että olet olemassa!

Tämän reissun saalis.

4 kommenttia:

  1. Kirjastot ovat mahtavia paikkoja, olen samaa mieltä ylistyksesi kanssa! Meilläkin ollaan ahkeria kirjaston asiakkaita, tänään viimeksi kävimme hakemassa täydennystä. Sinulla onkin mielenkiintoinen kirja kassissa, tuo sewing for boys pisti yllättäin silmään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä täytyy ommella jotain pojallekin, ettei aina vaan mene mekkoiluksi... sen takia kirjastosta lähti tuo mukaan tuo Sewing for Boys.

      Poista
  2. Kiva postaus. Minäkin olen aina ollut kirjojen ystävä. Ostan edelleen käsityökirjoja, sillä musta on mukava selailla kirjoja sohvannurkassa ja saada inspiraatiota ja suunnitella mitä voisi ehkä toteuttaa. Voihan niin tehdä läppäri tms kourassakin, mutta jotenkin se ei ole vaan sama asia kuin kirjojen selailu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kirjastossa on oma tunnelmansa. Ja vaikka luen innokkaasti blogeja, toivon silti, ettei kirjat koskaan häviä. Olen samaa mieltä, että läppäri ei ole sama asia, kun kirja!

      Poista