tiistai 3. kesäkuuta 2014

Fanfaari farkuille


Mikä yhdistää toisiinsa nämä eri aikakauden ihmiset, John Wayne, Brooke Shields ja James Dean? Tietenkin farmarihousut, eli farkut! John Wayne piti farkkuja länkkäreissä, James Dean elokuvassa Nuori kapinallinen, ja teini-ikäinen Brooke Shields aiheutti kohua farkkumainoksessa. Melkein jokaisella on muutama pari farkkuja kaapissaan ja ainakin yhdet näistä farkuista on rikkinäiset.   


Kierrätyshaasteeseen sopii hyvin materiaaliksi farkku. Leikkasin farkut vähän erilevyisiksi suikaleiksi, joista punoin olkalaukun. Tekniikka oli helppo, mutta yllättävän aikaavievä. Farkkuun sopii tietynlainen rempseys ja rentous, joten en huolitellut suikaleita, vaan annoin reunojen hapsottua ja purkautua ajan myötä.



Osa suikaleista on oikeinpäin ja suurin osa kankaan nurja puoli päällepäin.Välillä oli pakko tehdä välitikkauksia ompelukoneella, koska suikaleet uhkasivat lähteä leviämään joka suuntaan. Pikkutaskuksi ompelin punoksen päälle takataskun ja vetoketjuna on farkkujen oma vetoketju.

Lopuksi leikkasin farkun jäännöksistä vyötärökaitaleen talteen, ja siitä tuli vahvike laukun suulle. Farkuista ei jäänyt paljoakaan jäljelle, vaan hyödynsin melkein koko housut.

Olkalaukku molemmilta puolilta

12 kommenttia:

  1. Vitsit, tämä on tosi upea. Tuo rouheus sopii kyllä hienosti farkkuun. Ehkä makein farkkulaukku, mitä olen ikinä nähnyt! Olen tehnyt tällä tekniikalla joskus tyynynpäälliset, ovat tallessa mutta eivät sovi väriltään sisustukseen enää :). Tekniikalla saa kivan pinnan, mutta tosiaan vie vähän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Parasta ehkä oli, ettei tarvinnut siksakata reunoja...

      Poista
  2. Upea laukku! Mahtavaa, ettei farkuista jäänyt juuri mitään tällä tekniikalla tähteeksi. Kaikki yksityiskohdat, tasku ja vyötärökaitale ovat niin kivasti toteutetut! Huikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vyötärökaitale ja tasku ovat yksityiskohtia sinäänsä, joten halusin säästää ne.

      Poista
  3. Tosi hieno. Aivan mahtavan näköinen tuo punosjälki farkkusuikaleista. Tämä on kyllä huippuhieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja punosjälki vaan paranee vanhetessaan, kun reunat purkautuvat lisää.

      Poista
  4. Ei viude, tosi hyvännäköinen laukku! :)

    VastaaPoista
  5. Huh, on tuossa ollut hommaa! Hieno laukku, farkku on kyllä monipuolinen materiaali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja farkkua löytyy kierrättäjälle vaikka kuinka paljon! Paksu puuvilla kun ei hevillä hajoa.

      Poista
  6. Tää on upee. Mulla on kaapissa läjä polvi- tai haarusrikkoisia farkkuja. Nyt tiedän, mitä niistä teen.

    VastaaPoista
  7. No, Wow! Aivan uskomattoman upea! :)

    VastaaPoista