maanantai 14. huhtikuuta 2014

Siivekästä menoa



Pieni tyttäremme etenee vielä konttausnopeudella. Vauhdikas keijukangas monine siipipareineen käy mainiosti synttärimekoksi yksivuotiaalle. Tässä toile kankaassa on satumainen tunnelma, keijuja ja perhosia.

Toile kankaat ovat perinteisesti kaksi- tai kolmivärisiä kankaita, joissa näkyy maisemaa tai puutarhaa ja yleensä myös ihmisiä pukeutuneina vaikkapa 1700-luvun hoviasuihin. Toile kankaita käytetään enimmäkseen sisustuksessa ja aihe on tuttu myös tapetteina. Tunnelma kankaissa on romanttinen, hienosteleva ja etiketin mukainen. Tämä keijukangas poikkeaa kuitenkin ruodusta, se on leikkisä ja sopiva lapselle. Alun perin ostin tämän vauvan lakanoiksi, mutta nyt suunnitelmat muuttuivat.



Yläosan kaavan sain Suuri Käsityökerho –lehden toukokuun 2009 kietaisupaidan kaavasta. Kaavaa muokkaamalla se vastasi mielikuvaani haluamastani mekosta. Yhdistin keijukankaaseen vielä sinistä raitakangasta tuomaan raikkautta. Mekon yläosa on vuoritettu.

Helman pituuden kanssa olin vähän kahden vaiheilla, sillä pienen konttaajan hermot ovat koetuksella, jos liian pitkä helma jää polvien alle. Tein siis sopivan lyhyen helman ja jätin alakäänteeseen reilusti kangasta kesää varten. Sieltä voi tarpeen vaatiessa pidentää mekkoa, kun jalat alkavat kantaa ja askel pidentyä.

Hihoja mekossa ei ole, mutta tein pienet laskostetut siivenalut raidasta.


2 kommenttia: