keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Paljettien kimallusta

Vuosi on ollut ihan mielettömän kiireinen, joten mukava päättää se juhlavasti kimalteleviin paljetteihin!


Vedoksissa on jotain hyvin glamour-henkistä, Hollywoodia ja vintagea. Olen ihan lääpällään näihin Drape drape -kirjojen luomuksiin! Innostuin siis ompelemaan työpaikan pikkujouluihin Hisako Saton Drape drape 3 -kirjasta runsaasti vedostetun yläosan. Kirjassa yläosa kulki mekon nimellä, mutta vedostukset tulevat niin ylös, että säädyllisyyden vuoksi tarvitsin vielä alaosan.

Pikkujoulujen teemana oli paljetit, joten hame kimaltaa nyt kultaisina paljetteina. (Hameessa huijasin hieman, ja ompelin paljettikankaan suoraan valmiin mustan hameen päälle, tämä ratkaisu osoittautui varsin toimivaksi, koska paljetit alkoivat loppuillasta rapsahdella irti tyllimäisestä aluskankaastaan.)


Kokemus on osoittanut, että juhlavaatteilla on minulla vain pari käyttökertaa, joten pyrin löytämään kankaat edullisesti. Sekä yläosan viskoositrikoo, että alaosan paljettikangas ovat löytöjä Eurokankaan palalaareista. Yläosa muodostuu neljästä kappaleesta, eli siinä on suurin kappale, josta tulee koko takakappale, etukappaleen toinen osa, helma ja liehuke. Lisäksi asuun kuuluu kaksi hihaa ja pieni etukappale.


Viskoositrikoo käy laskeutuvuutensa puolesta mainiosti vaatteeseen, mutta mikään helppo ommeltava se ei ole. Kangas on niin laskeutuvaa, että koin parhaimmaksi ommella pääntien ja olkasaumat framilon-nauhaa apuna käyttäen.

Kiireinen ja mukava vuosi 2015 alkaa olla lopuillaan. Nämä ovat varmaan niitä ruuhkavuosia, sinkoilen paikasta ja roolista toiseen valonnopeudella ja silti aika ei riitä mihinkään. Toivon teille kaikille hyviä hetkiä, sydäntä lämmittäviä ihmisiä päiviänne sulostuttamaan, ja tapahtumarikasta vuotta 2016!

Hyvää uutta vuotta!

14 kommenttia:

  1. Upeaa drapeerausta. Mulla on parikin noita kirjoja, mut en oo vielä saanut aikaiseksi tehdä mitään. Olen hiukan jännittänyt kokoja, kun ymmärsin että ne on kovin pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Jos kirjojen kokoja tottelee, niin pieniltähän ne näyttää. Oma koko olisi kirjoissa L. Ensimmäisen mekon tein siis kiltisti ihan ohjeiden mukaan kokona L, mutta siitä tulikin hivenen suuri. Tämän toisen mekon tein kokona M, ja tuli sopiva :) Eli kannattaa reippaasti kokeilla vaikka vähän edullisemmalla kankaalla sovitusversion tekemistä, jos mallit miellyttää! Malleja pystyy kuosittelemaan.

      Poista
  2. Minäkin noita paljettikankaita EK:ssa hypistelin :) Upeat nuo tunikan drapeeraukset ja ihana väri! Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato! Ainakin meidän Ek:ssa oli runsas valikoima paljettikankaita, vaikeudeksi tuli valita vain yksi kangas... Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  3. Upea tunika! Mihin kokoihin Drape Drape-kirjassa on kaavoja? Oikein hyvää uutta vuotta! Samaa ruuhkavuosien rimpuilua täällä, niin kuluneena kuin varmasti tulevanakin vuonna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos oikein muistan, kirjoissa on koot S, M ja L. Kirsille jo yllä vastasinkin, että minun kokemukseni mukaan koot ovat aika reiluja.

      Poista
  4. Mielenkiintoista, pitääköhän hommata toi kirja? Tunika on kaunis ja paljettihame makee.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hieno tar. Hienoja kirjoja kaikki kolme :)

      Poista
  5. Onpa mainio tuo mekko! Heti rupes ajatusmylly käymään että tuollainen minullekin pitää saada :) (myös se kirja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia H! Ei kun vaan ompelemaan:) Minulla kirjat ovat käyneet vain laihassa kirjastosta, mutta kieltämättä kutkuttaisi kovasti hankkia ne ihan omiksi.

      Poista
  6. Upea asu! Drapeerauksista pidän paljon. Juhlavaatteissa olen itsekin huomannut saman, niitä tulee harvoin paria kertaa useammin käytettyä. Edulliset kankaat ovatkin hyvä valinta niihin. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Juhlavaatteita tehdessä voi irrotella enemmän, kuin arkivaatetta ommellessa. Paljetit kun ei kuulu arki garderoobiin... Juhlavaatteita on niin kiva tehdä, että pitäisi juhlia useammin, jotta pääsisi tekemään niitä ihania juhlavaatteita :)

      Poista
  7. Hyvin laskeutuu! Pitänee suunnata ensi vuonna kirjastoon drapeerausopuksien perässä. Hieno asu :)

    VastaaPoista
  8. Hieno asu, muistan sen sinun edellisenkin drape drape-kirjasta tehdyn vaatteen, oli myös niin upea ja sen inspiroimana hankin yhden kirjoita itsellanikin, mutta on kokeilematta vielä :) Paljetit on ihan täydellisiä juhlaan, hyvä meidän ruuhkavuosia elävien äitienkin saada välilllä vähän kimallusta :). Oikein hyvää tätä vuotta sinulle!

    VastaaPoista